Saimme juuri vieraaksemme Hyvinkäältä Techvilla Teknologiakeskuksesta LIMOWA ry:n (Lifting-moving-warehousing) ohjelmapäällikön Jorma Härkösen. Hän esitteli meille uuden tammikuussa perustetun LIMOWAn eli logistiikkakeskusosaamista edistävän klusteriohjelman tavoitteita ja toimenpiteitä. Tavoitteena on koota toimivaksi verkostoksi kaikki osaajat, joilla on annettavaa ja halua yhdessä kehittää logistiikkakeskuksia. Suomessa on tämän alan osaamista runsaasti; onhan Suomeenkin rakenteilla isoja logistiikkakeskuksia esim. Turkuun ja Keravalle. Venäjä logistiikkakeskusten vientikohteena on ohjelman eräs merkittävä tavoite. Liityimme jäseneksi LIMOWA ry:n tuoden mukana kauhajokisen osaamisen Logistia klusterista. Näitä ovat tulevan- ja lähtevän tavaran käsittely tietovirtoineen, automaattiset korkeavarastot, tavaravirtaukset, jakelun logistiikka. Toivotamme asialle menestystä ja hyviä tuloksia!






Compliments!